Ykköset yhden viikon ikäisiä
Pennut syntyivät 11.5.2019. Kaksi ensimmäistä pentua syntyivät normaalisti, mutta sen jälkeen ei enää tapahtunutkaan mitään vaikka masussa tuntui vielä yksi pentu selvästi olevan ja aiemmin oli ultrallakin vähintään kolme pentua todettu masussa olevan. Lähdimme eläinlääkärin suosituksesta Ruskan ja syntyneiden pentujen kanssa kohti eläinlääkäriasemaa. Lopulta päädyttiin ottamaan viimeinen pentu ulos keisarinleikkauksella. Pitkän eläinlääkärillä vietetyn illan jälkeen meillä oli melkoisen väsynyt Ruska emo ja kolme reipasta veljestä kotiinviemisinä.
Mutta kaikki hyvin kuitenkin! Ruska toipui nopeasti ja pitkään synnytyskanavassa aikaa viettänyt viimeinen iso poika tokeni erittäin reippaaksi maidon imijäksi.
Nyt kun synnytyksestä on kulunut viikko, kaikki kolme ovat reilusti tuplanneet syntymäpainonsa.
